T
2018-07-21
Islam muinaisina aikoina ja nykyaikana

Joka ikisessä muslimivaltiossa on orjuus kielletty. Siinä ei auta se että Koraanissa puhutaan orjista. Myös länsimaissa on orjuus kielletty, vaikka Raamatussa orjuus on sallittua. 

Ennen vanhaan, Koraanin aikaisessa maailmassa, siihen aikaan oli sallittua esim. sodassa ottaa vankeja ja pitää naisvankeja orjina, mutta se ei ollut siihenkään aikaan sallittua että raiskaa naisvangin, silloinkin oli sääntöjä.

Nykyään jo ajat sitten muslimivaltiot kieltää raiskaukset ja orjuuden, kieltävät ne Koraanissa olevan etiikin ja hadithien kautta joissa sanotaan että sotavankeja on kohdeltava hyvin ja vapauttaa heidät jos suinkin mahdollista.

Muslimit ei enää lue Koraania kuin piru lukee Raamattua :) 

Ja mitä tulee uskovaisiin muslimeihin, niin Koraanista löytyy hyviä ohjeita ihmiselle. Koraani ei ole uskovaisille lakikirja minkä jokaisen sanan pitäisi samaistaa elämäänsä.

Suuruudenhullut jotka kuvittelee kaikenlaista Koraanista ja muslimeista, eräänlaista hulluutta ja vihaa uhkuvaa ulosantia tulee heiltä. He kuvittelee muslimeista ja uskonnosta Islam hyvin paljon ja olettaa sitten että kaikkien muslimien tulisi elää heidän kuvitelmiensa mukaisesti. Ja he ei myöskään ymmärrä sitä että kaikkea mitä Koraanissa ja Raamatussa lukee, ei pidä ottaa kirjaimellisesti nykyaikana, on elettävä nykyajassa, eikä siellä kaukana menneisyydessä, sillä valtioitten nykyaikaiset lait ei hyväksy menneitten aikojen menetelmiä enää.

Mutta asia on niin että suurin osa muslimeista ja muslimitaustaisista ei elä ajatuksineen enään tuolla muinaisissa ajoissa, histioriallisissa ajoissa :), he elävät nykyajassa ja soveltavat Koraania nykyaaikaan sopivaksi. Järkevä ihminen tekee näin. 
Historiassa elävät tyypit työntää historiaa ja muinaisajan elämää nykymuslimeille,  mutta itse rehvastelevat nykyajassa, mutta eivät suo muslimien elää nykyajassa. Suuruudenhulluutta se tuollainen on.

"”ma malakat aymanukum”, det som din högra hand besitter, anses i islamisk teologi handla om slavinnor och krigsfångar."", mutta se oli sen aikaista, tänäpäivä ei ole niin, ajat on muuttuneet muslimivaltioissakin jonkin verran, mutta harha-ajatuksia omaavat muslimien vastustajien ajatukset on takertuneet kiinni Islamin alkuaikoihin jostakin syystä :)

 

T
2018-07-22
Islamoppineitten kirje terroristeille - Isis bible löydetty: 
----------------------------

OSA 1

Open Letter to Al-Baghdadi Join hundreds of Muslim leaders and Scholars worldwide in their Open Letter to Baghdadi.
- lettertobaghdadi -

Executive Summary: Open Letter to Al-Baghdadi Join hundreds of Muslim leaders and Scholars worldwide in their Open Letter to Baghdadi.
- lettertobaghdadi -

-------------------------------

Osa 2


Yli 120 muslimioppineelta avoin kirje Isisille

Muslimioppineet eri puolilta maailmaa ovat kirjoittaneet avoimen kirjeen, jossa he tuomitsevat Irakissa ja Syyriassa toimivan Isis-järjestön teot. Kirje on suunnattu liikkeen johtajalle Abu Bakr Al-Baghdadille sekä Isisin taistelijoille ja seuraajille. Asiasta uutisoi Huffington Post.

Islamilaiseksi valtioksi itseään kutsuvalle Isisille suunnattu avoin kirje julkistettiin Yhdysvalloissa keskiviikkona 24. syyskuunta. Arabiankielinen 18-sivuinen kirje on englanniksi käännettynäkin monen länsimaisen vaikea ymmärtää, sillä siinä viitataan jatkuvasti klassisiin uskonnollisiin teksteihin ja Isisinkin käyttämiin uskonoppineisiin, kertoo amerikkalais-islamilaisten suhteiden neuvoston johtaja Nihad Awad.

”Tätä kirjettä ei ole tarkoitettu liberaalille yleisölle”, Awad sanoo Huffington Post -lehden mukaan. Awadin mukaan myös keskivertomuslimin voi olla vaikea ymmärtää kirjettä.

Kirjeen on tarkoitus osoittaa kohta kohdalta vääräksi Isiksen väkivaltainen filosofia. Huffington Postin mukaan kirje sisältää muun muassa seuraavanlaisia kannanottoja: ”Kidutus on islamissa kiellettyä”, ”pahojen tekojen lukeminen Jumalalle on kiellettyä islamissa”, ”islamin mukaan on kiellettyä julistaa ihmisiä ei-muslimeiksi ennen kuin he avoimesti julistavat epäuskoaan.”

Kirjoittajat myös kritisoivat järjestön itsestään käyttämää nimeä ”Islamilainen valtio ja pyytävät, ja pyytää ettei tätä nimeä käytettäisi. ”Lakatkaa kutsumasta heitä ’islamilaiseksi valtioksi’, koska he eivät ole valtio eivätkä he ole uskonto”, sanoo Ahmed Bedier, muslimi ja United Voices for America -järjestön johtaja.

Kirjettä ovat olleet laatimassa muslimimaailman tunnetut johtajat, kuten Egyptin suurmufti, šheikki Shawqi Allam sekä Jerusalemin ja Palestiinan mufti, šheikki Muhammad Ahmad Hussein.

seurakuntalainen -

------------------------------------

Osa 3


Here is the executive summary of their letter:

1. It is forbidden in Islam to issue fatwas without all the necessary learning requirements. Even then fatwas must follow Islamic legal theory as defined in the Classical texts. It is also forbidden to cite a portion of a verse from the Qur’an—or part of a verse—to derive a ruling without looking at everything that the Qur’an and Hadith teach related to that matter. In other words, there are strict subjective and objective prerequisites for fatwas, and one cannot ‘cherry-pick’ Qur’anic verses for legal arguments without considering the entire Qur’an and Hadith.

2. It is forbidden in Islam to issue legal rulings about anything without mastery of the Arabic language.

3. It is forbidden in Islam to oversimplify Shari’ah matters and ignore established Islamic sciences.

4. It is permissible in Islam [for scholars] to differ on any matter, except those fundamentals of religion that all Muslims must know.

5. It is forbidden in Islam to ignore the reality of contemporary times when deriving legal rulings.

6. It is forbidden in Islam to kill the innocent.

7. It is forbidden in Islam to kill emissaries, ambassadors, and diplomats; hence it is forbidden to kill journalists and aid workers.

8. Jihad in Islam is defensive war. It is not permissible without the right cause, the right purpose and without the right rules of conduct.

9. It is forbidden in Islam to declare people non-Muslim unless he (or she) openly declares disbelief.

10. It is forbidden in Islam to harm or mistreat—in any way—Christians or any ‘People of the Scripture’.

11. It is obligatory to consider Yazidis as People of the Scripture.

12. The re-introduction of slavery is forbidden in Islam. It was abolished by universal consensus.

13. It is forbidden in Islam to force people to convert.

14. It is forbidden in Islam to deny women their rights.

15. It is forbidden in Islam to deny children their rights.

16. It is forbidden in Islam to enact legal punishments (hudud) without following the correct 
procedures that ensure justice and mercy.

17. It is forbidden in Islam to torture people.

18. It is forbidden in Islam to disfigure the dead.

19. It is forbidden in Islam to attribute evil acts to God.

20. It is forbidden in Islam to destroy the graves and shrines of Prophets and Companions.

21. Armed insurrection is forbidden in Islam for any reason other than clear disbelief by the ruler and not allowing people to pray.

22. It is forbidden in Islam to declare a caliphate without consensus from all Muslims.

23. Loyalty to one’s nation is permissible in Islam.

24. After the death of the Prophet, Islam does not require anyone to emigrate anywhere.

huffingtonpost -

----------------------------------------

Osa 4


Isisin teologia on kumottu.
Sadat islamoppineet ja nyt myöhemmin brittitutkijat on kumonneen isisin teologia :)
-----

The 'ISIS Bible' Isn't Apocalyptic. It's Brutally Pragmatic
Seeking to demystify ISIS’ ideology and beliefs, researchers at the U.K.-based Quilliam have translated and painstakingly rebutted ISIS’ ideological manual. Named fiqh al-dima’, or the Jurisprudence of Blood, the manual is intended to explain and justify every action and strategy ISIS has deployed, from beheadings to killing prisoners of war and even acquiring weapons of mass destruction (WMDs).  

albawaba -
-------------------------------

Asiantuntijat saivat haltuunsa ”Isisin Raamatun” – brittijärjestö julkaisee nyt analyysin, joka kumoaa jihadistien teologiset väittämät.

BRITANNIALAINEN ajatushautomo Quilliam on ensimmäisenä maailmassa analysoinut ”Isisin Raamatuksi” kutsutun teoksen ja kumonnut siinä esitetyt teologiset väitteet.

Kyseessä on egyptiläistaustaisen jihadistin Abu Abdullah al-Muhajirin kirjoittama 579-sivuinen teos, jota pidetään yhtenä tärkeimmistä Isis-verkoston ideologisista oppikirjoista. Teos pyrkii perustelemaan islamilaisella teologialla jihadistien kaikkein julmimmat teot kuten ruumiiden silpomiset, kaulan katkaisemisen, itsemurhaiskut ja globaalit terrori-iskut.

Kirja on toiminut eräänlaisena teoreettisena ja laillisena viitekehyksenä, johon Isis on vedonnut selittäessään julmuuksia kannattajilleen.
ISLAMILAISTA ääriajattelua kriittisesti tutkivan Quilliamin asiantuntijat ovat pureutuneet teoksen sisältöön kahden vuoden ajan, kertoo brittilehti The Guardian. Tuloksena on lehden mukaan äärijärjestön tärkeimmästä oppikirjasta tehty huolellinen arvio, joka kumoaa vakuuttavalla tavalla Isisin ”kieroutuneen” islamintulkinnan.

Quilliamin tutkija Salah al-Ansari kuitenkin kumoaa väittämät, että julmuudet olisivat islamiin kuuluvia oppeja. Hän käyttää Isisin väitteiden kumoamiseen teologisia argumentteja, jotka perustuvat Koraaniin ja muihin islamilaisiin teksteihin.
”Työmme kumoaa ja hylkää tyhjentävästi Isisin proto-islamilaiset väitteet osoittaen heidän tietämättömyytensä ja piittaamattomuutensa perinteisestä islamilaisesta oppineisuudesta sekä perusinhimillisistä ja islamilaisista arvoista, joita ovat armo ja myötätunto”, al-Ansari sanoo.

YHTENÄ Isisin opaskirjan selkärankana on ajatus siitä, että on olemassa erikseen ”islamin maita” ja ”vääräuskoisten maita”, ja että jihadistien velvollisuus olisi taistella ”uskottomia” vastaan.

Al-Ansarin mukaan tällainen ajattelu on joidenkin muslimiteologien myöhemmin kehittämä ajatusrakennelma, joka on ”nyttemmin vanhentunut”. Niinpä ”näillä perustellut sotilaalliset iskut siviileitä vastaan ovat täysin absurdeja”, al-Ansari sanoo.

ANSARIN mukaan teosta ovat käyttäneet ajattelunsa selkärankana Isisin lisäksi myös sunnalainen äärijärjestö al-Qaida sekä nigerialainen Boko Haram. Kirjan avulla on aivopesty myös Euroopasta Isisin riveihin matkustaneita jihadisteja.

”Vastustuskyvytön ja haavoittuva lukija, jolla ei ole aiempaa koulutusta islamilaisesta oikeudesta, saattaa helposti jäädä tämän kirjan pauloihin, koska se on kirjoitettu tavalla josta saa vaikutelman, että sillä olisi uskonnollista painoarvoa”, al-Ansari sanoo.

- HS -

------------------------------------------------------------------------


BLO-internationell
2018-07-22
Jihadistien teologiset väittämät kumottu

 

Kaikesta huolimatta vaikka jihadistien, terroristien, isisin ja muitten samankaltaisten teologiset väittämät on kumottu, niin edelleenkin esim. moni suomalainen muslimien ja Islamin vastustaja innoissaan levittelee terroristien sanomaa totuutena uskonnosta Islam.

Mistä tuo johtuu että esim. nuo eräät suomalaiset ei osaa ottaa vastaan tietoa, tutkijoitten tietoa? On aivan kuin he he ei luota tutkijoihin ja tieteeseen, luottavan sen sijaan edelleenkin terroristeihin.

Miksi nuo eräät suomalaiset on edelleenkin siellä kaukana historiassa ja yrittävät määräillä että muslimien ja muslimitaustaisten täytyisi edelleenkin elää niin kuin Islam sanoo, siis niin kuin terroristit sanoo ja toimii? ..miksi he fanittaa edelleenkin terroristeja? ..ainoa vastaus tähän saattaa olla se että he todellakin uskoo terroristien teologiaan, mutta eivät valitettavasti tiedä että terroristsien teologia ei varsinaisesti tule Koraanista...se tulee eräästä kirjasta jota terroristit pitää kuin "Raamattunaan".

Se on erittäin surullista että moni suomalainen muslimien ja Islamin vihaaja kulkee kuin käsi kädessä terroristien kanssa ja luottavat silmittömästi terroristien sanoihin...ok. kukin tavallaan...annettakoon se anteeksi noille suomalaisille terroristien fanittajille, he ei tiedä, siksi he ajattelee vielä terroristien tasolla, siis henkinen taso on viel' alhainen ja silloin he ei voi ottaa vastaan korkeamma tason tietoa vielä.
 

Open Letter to Al-Baghdadi Join hundreds of Muslim leaders and Scholars worldwide in their Open Letter to Baghdadi.
- lettertobaghdadi -


Executive Summary: Open Letter to Al-Baghdadi Join hundreds of Muslim leaders and Scholars worldwide in their Open Letter to Baghdadi.
- lettertobaghdadi -


Yli 120 muslimioppineelta avoin kirje Isisille
seurakuntalainen -


Here is the executive summary of their letter:
 huffingpost -


The 'ISIS Bible' Isn't Apocalyptic. It's Brutally Pragmatic
albawaba -


Asiantuntijat saivat haltuunsa ”Isisin Raamatun” – brittijärjestö julkaisee nyt analyysin, joka kumoaa jihadistien teologiset väittämät.
HS -


 

T
2018-07-23
Salafism / wahhabism ja isis

Ei salafiter ole mikään uutinen Ruotsissa. Heistä jo monet vuosikymmenet sitten keskusteltu ja ruotsalaiset tietää millaisia ne on, eivätkä taida enää hermostua kun salafeista on kirjoituksia lehdissä.
Salafejakin on monenlaisia, eräät on syvästi uskovaisia, mutta fanaattisesti ja eivät ole haitaksi yhteiskunnalle sillä he ei sekaannu muitten ihmisten elämään ja tai yhteiskuntaan.  Ja sitten on ne salafit jotka sekaantuu yhteiskunnan asioihin ja uhkailevat muita muslimeja.

Se on aika hölmöä esim. suomalaisilta nuorilta muslimien ja Islamin vastustajilta ylistää isistä ja sanoa että isis on niitä ainuita jotka elää Koraanin mukaisesti. 
Tiedoksi vaan, Koraanissa on paljon hyvää minkä isis heittää kokonaan pois, sillä hyvyydellä he ei onnistuisi samaan vallanhimoon kuin heillä on nyt. Tämän takia he edustaa vain pahuutta, tappamista ja sotaa, joka on siis todistettu vääräksi. Sadat islamoppineet ja nyt brittitutkijat on kumonneet isisn teologian.

Salafit ja wahhabit on sama asia, he eroaa vain historistaan ja siitä ketkä perusti sektit, muuten he on ihan sama asia.

Salafit on fundamentalisteja, he uskoo kirjaimellisesti eräisiin asioihin Koraanissa, mutta eivät usko kirjaimellisesti kaikkeen :) siinä se vitsi onkin.  Salafeilla on se tyyli että monet heistä sekaantuu muitten elämään, eräät salafeista siis tuomitsee muita koko ajan.

Salafit ajattelee että menneen ajan elämän tyyli olisi sitä oikeaa Islamia. Minä sanon aina että  jos mennen ajan tyyli on se oikea Islam, niin muuttakaa esim. Afghanistaniin :) He ei halua elää nykyajan tyylissä ja juuri sen takia he ei tule koskaan menestymään länsimaissa, sillä länsimaat ei halua mennä ajassa taaksepäin salafistien takia.

Ruotsi tekee suuren virheen kun esim. valtio antaa suuria avustuksia vuosittain esim. salafisteille, sillä valtio ei tiedä mitä kukin yhdistys touhuaa sisällään. Rahaa siis annetaan yhdistyksiin aika löysästi. Islamistikseiksi kutsutut ryhmät saa edelleenkin vuosittaisia avustuksia vaikka he ei toisi niin kuin valtio sanoo jotta avustuksen saisivat.
Ja valitettavasti islamilaisia fundamentalisteja on valtio aina pitänyt vähän niin kuin edustajina kaikille Ruotsin muslimeille. Tästä asiasta ollut paljon puhetta aikaisemmin, siis kuka edustaa muslimeja poliittisesti tai uskonnollisesti? Ei ainakaan fundamentalistit. Muslimeja ei edusta oikeastaan kukaan. Edustavat itse itseään.
Viime vuosien aikana on kuitenkin alettu enemmän vastustamaan Ruotsissa fundamentalistista Islamia. 
Kirkko ja kristityt on saatu kuriin, mutta ei kaikkia, sillä Ruotsissa on suuri vapaus kaikilla.
Ja niin edelleen.......


T
2018-07-28
Koraani

Sekä kristityt ja muslimit pitää pyhiä kirjojaan erehtymättöminä, menneitten aikojen elämänä, siis sen ajan elämää ja siihen menneeseen aikaan sopivia.

Koraani on ja pysyy, Koraanin sana on ja pysyy, mutta ihminen kehittyy ajan mukana aivan samalla tavalla kuin yhteiskunnat kehittyy ajan mukana.
Ja toisekseen, nykyaikana enemmistö muslimeista ja muslimitaustaisista ei lue Koraania kirjaimellisesti.
Ei edes ne fanaattiset  lue Koko Koraania kirjaimellisesti, hekin ottaa vain niitä väkivaltaisia ja sellaisia jakeita, joista on etu heidän omalle agendalleen. 
Koraani antaa etupäässä ohjeita uskovaiselle, miten elää ja miten olla uskovainen, siis uskonasioita. Mutta silti Koraanin sana on ja pysyy sellaisenaan kuin se on, ei sitä tarvitse muuttaa miksikään, se on ihmisen jonka on osattava muuttua ajan mukana ja lukea Koraania saadakseen rauhan sieluunsa ja elämäänsä.

Se on eräät länsimaalaiset jotka yrittää hekumoiden saada muslimit haukkumaan Koraania, nuo eräät länsimaalaiset ei ymmärrä sitä vielä että useimmat muslimit kulkee ajan mukana, eivät ajaudu historiallisiin aikoihin. 
Ja he jotka yrittää ajautua historiallisiin aikoihin takaisin, he ei ota kaikkea historiallista Koraanaista, valitsevat vain sen joka auttaa heidän omaa agendaa. 
Yksikään muslimi ei lue Koraania täysin kirjaimellisesti ja yritä toetuttaa kaikkea lukemaansa elämäänsä :)

Koskahan tämä menee eräitten länsimaalaisten avoihin perille????? Sadan vuoden kuluttuako????

Todellakin, kehitys kulkee jokaisella omaa vauhtiaan, jotkut jää tallaamaan historiallisiin aikoihin ja jotkut usuttavat  historiallisia aikoja muslimeille elettäviksi :)

No jaahas, ihmisiä on monenlaisia, näin on :)