Rakaudentunne kaikkia kohtaan


Voi tuntea lämpimän tunteen kaikkia kohtaan ja se on jokinlaista rakkautta, sanon nyt myös, että tiedän, että kaikkia voi rakastaa jos vain kykenee :) ja on haluja, pienikin rakkauadentunne on rakkautta. Pienestä on hyvä alkaa, ei kukaan ole seppä syntyessään. Kyllä kaikista ihmisistä voi tykätä, jopa rakastaa heitä omalla tavallaan. Ihmistä voi rakastaa ihmisenä, pallomme asukkaana. Mutta kaikkien mielipiteitä ja ulosantia ei tarvitse tykätä. Jos ei tykkää jonkin sanoista, ei se tarkoita, että ei tykkäisi siitä ihmisestä. Jokaisen ihmisen sisällä on joitain hyvääkin sen vähemmän hyvän lisäksi. Kaikkien ihmisten persoonallisuudesta ei voi tykätä, mutta silti voi tykätä siitä ihmisestä ihmisenä, sillä siellä sisimmässä olemme kaikki samalaisia "sieluja", olentoja, siis alunperin, se on omat kokemuksemme ja omat ajatuksemme kun on muokanneet persoonallisuuksiamme. Voi rakastaa, tykätä, hyväksyä kaikki ihmiset, mutta ei tarvitse hyväksyä kaikkien persoonallisuuksia ja sanoja ja käytöstä ja tekoja. Me ihmiset kun emme aina voi käytöksellemme mitään, kokemukset tekee usein kepposia meille ja jos voi huonosti, niin sitä ärtyisämpi silloin on ja riidanhaluinen, sellaisiakin ihmisiä voi rakastaa, rakastaa heitä ihmisinä, sillä he ei juuri tällä hetkellä voi mitään tilanteelleen mihin ovat juutuneet kiinni. Ehkä aikanaan he pääsee irti siitä ja etenevät kehityksessään eteenpäin. Jos katsoo vain henkilön persoonallisuutta, niin silloin on joskus vaikeaa tykätä hänestä.

Rakkaus on kaunis tunne, 
rakkaus kaikkia kohtaan, 
kaikkia voi rakastaa, 
voi rakastaa monella eri tavalla, 
rakkaus kohottaa hengellisyyttäsi, 
rakkaus muita kohtaan on näkyvää, 
rakasta ja saat rakkautta takaisin.

 




2017-01-28
Universaalinen rakkaus

Kun rakastat perheesi jäsentä tai maanmiestäsi, olkoon rakkautesi rajattoman rakkauden säteilyä. Rakasta Jumalassa ja Jumalan vuoksi! Kenessä tahansa havaitset Jumalan ominaisuuksia, rakasta häntä, olkoon hän omaa perhettäsi tai toista. Säteile rajattoman rakkauden valoa jokaiselle, jonka tapaat, olkoon hän omasta
maastasi, omaa rotuasi, omaa poliittista puoluettasi, tai mistä tahansa muusta kansankunnasta, mitä tahansa 
rotua tai poliittista ajatussuuntaa. Taivas auttaa teitä työssänne maailman hajaantuneiden kansankuntien kokoamiseksi ykseyden kaikkivaltiaan katoksen suojaan. Te olette Jumalan palvelijoita, jotka asutte Hänen läheisyydessään, Hänen jumalallisia auttajiaan, palvellen koko ihmiskuntaa! Jokaista ihmistä! Älkää koskaan unohtako tätä. Älkää sanoko: hän on italialainen, tai ranskalainen, tai amerikkalainen, tai englantilainen. 
Muistakaa ainoastaan, että hän on Jumalan poika, Kaikkein Korkeimman palvelija, ihminen. Kaikki ovat ihmisiä.
Unohtakaa kansallisuudet. Jumalan edessä kaikki ovat samanarvoiset! 
'Abdu'l-Bahá, "Puheita Pariisissa"

Epäiletkö universaalin rakkauden olemassaoloa? 
Luuletko kaikkia ihmisiä egoisteiksi? 
Jos joku sanoo että rakastaa kaikkia, niin 
miksi sinä laitat koko ajan vastaan, 
miksi haukut sitä ihmistä, 
Miksi alennat rakastavaa ihmistä? 
Oletko kenties kateellinen?
Unohda kateellisuus, 
unohda alituinen epäluulosi; 
anna toisen rakastaa, 
et voi ottaa pois rakkaudentunnetta toisista, 
olet oppivainen sinäkin, 
opettele rakastamaan kaikkia, 
ensin sinun tulee rakastaa itseäsi, 
sinun tulee kunnioittaa itseäsi, 
sen jälkee rakastat itseäsi ja 
rakastat mylös muita enemmän ja enemmän

 


2017-01-28
Universaalinen rakkaus (2)

Universaalinen rakkaus kaikkialla, rakkaudentunne kaikkia kohtaan. Universaalinen rakkaus. se on tunne, pitää elämää yllä, välillä voimistuen, välillä heikentyen,  tietää että se on, olevan olemassa, ei tarvitse puhua siitä, ei tarvitse arjessa tiedostaa, sen vain tuntee.

Universaalinen rakkaus kaikkialla, 
rakkauden tunne kaikkia akohtaan, 
universaalinen rakkaus on tunne, 
se pitää elämää yllä, 
välillä voimistuen kovasti, 
välillä heiketen paljon, 
mutta kun tietää sen olevan, 
ei tarvitse puhua siitä, eikä ajatella, 
se vain on tunteena sisimmässäsi.

 


 

2017-01.28
Universaalinen rakkaus (3)

Onni on rakkaudessa, missä sielut sulautuvat toisiinsa ja sydämet  ymmärtävät toistensa kieltä. 
- Kahil Gibran-

Rakkaus ihaninta kaikista rakkaudentunteista, on tunne kaikkia ihmisiä kohtaan, se on kosmista rakkautta,  kaikkia käsittävää...Rakkaus on onnea. sielut rakastaa toisiaan, ymmärtävät kaikkia kieliä, sielujen kieltä, se rakkautta on, universaalista rakkautta.

Rakkaus ihanin tunne maailmassa, 
rakkaudentunne kaikkia kohtaan, 
se kosmista rakkautta on, 
kaikkia aihmisiä käsittävää rakkautta, 
sielut rakastaa toinen toisiaan, 
sielut ymmärtää kaikkia kieliä, 
se universaalista rakkautta on.

 


 

2017-01-28
Suhde Jumalaan (1)

Jumala on luojamme ja ohjaajamme, luota Jumalaan, aina. Palvo Jumalaa, aina ja alati, älä pelkää, rakasta Jumalaasi, Jumalasi rakastaa sinua.

Palvo Jumalaa siten, että vaikka palvomisesi  johtaisi sinut tuleen, palvonnassasi ei  tapahtuisi mitään muutosta; samoin jos  palkkionasi olisi paratiisi. Ainoastaan  tällainen palvominen on sopivaa ainoalle  todelliselle Jumalalle. Jos palvoisit häntä pelosta, se olisi sopimatonta hänen läsnäolonsa pyhitettyssä esikartanossa, eikä sitä voitaisi pitää hänen olemuksensa ykseydelle omistettuna tekona. Jos taas katseesi olisi kiinnittynyt paratiisiin ja palvoisit 
Jumalaa vaalien tällaista toivetta, tekisit Jumalan luomuksesta hänen kumppaninsa, siitäkin huolimatta että ihmiset halajavat paratiisia.Sekä tuli että paratiisi kumartuvat ja heittäytyvät maahan Jumalan edessä. Hänen ydinolemuksensa arvoista on palvoa häntä hänen itsensä vuoksi, ilman tulen pelkoa tai toivetta paratiisista.
Vaikka osoittaessaan tosi palvontaa palvoja vapautuukin tulesta ja astuu Jumalan mielisuosion paratiisiin, ei tämän tulisi olla hänen tekonsa vaikutin. Jumalan suosio ja armo virtaavat kuitenkin aina hänen selittämättömän viisautensa vaatimusten mukaan. Kaikkein hyväksyttävin rukous on sellainen, joka lausutaan äärimmäisen henkisesti ja säteilevästi; rukouksen pitkittäminen ei ole ollut, eikä ole Jumalalle mieleistä. Mitä irrottautuneempi ja puhtaampi rukous on, sitä hyväksyttävämpi se on Jumalan läheisyydessä. 
Báb, 


 

2017-01-28
Suhde Jumalaan (2)

Mikä on suhteesi Jumalaan? Rukoile voimaa, rukoile nöyrästi, pyydä armoa, olet Jumalasi lapsi, rakasta Jumalaasi, Jumala rakastaa sinua.

Totisesti tiedä, että heikon kuuluu  nöyrästi anoa voimakasta ja armon anelijan asia on nöyrästi rukoilla loistavaa, 
armeliasta. Kun joku nöyrästi rukoilee Herraansa, kääntyy hänen puoleensa ja anoo antia hänen valtamerestään, niin tämä anominen tuo valoa hänen sydämeensä, valaistusta hänen näkemykseensä, elämää hänen sieluunsa ja mielen ylennystä hänen olemukseensa.Tarkkaa kuinka sydämesi ilahtuu, kun rukoilet hartaasti Jumalaa ja lausut ääneen: "Nimesi on minun parannukseni." Sielusi ilahtuu rakkaudesta Jumalaan ja mieltäsi kiehtoo Jumalan valtakunta. Tämän viehätysvoiman kautta kykysi ja voimasi kasvavat. Kun astiaa laajennetaan, vesi lisääntyy ja kun jano kasvaa, pilven anti tulee ihmisen tarpeen mukaiseksi. Tämä on hartaan rukoilemisen salaisuus ja asianomaisen tarpeiden toteamisen viisaus. 
'Abdu'l-Bahá, 


2017-01-28
Universaalinen sielujen välinen rakkaus

(OBS: kaksi kielinen kirjoitus: ruotsi ja suomi)

Kaikkia voi rakastaa sielullisella tasolla...henkisesti...ensin on opittava rakastamaan itseään ja Jumalaa...rakastamalla Jumalaa pystyt myös rakastamaan kaikkia ihmisiä, kaikkia eläviä olentoja, olentoja jotka on Jumalan luomia....ja palvelemalla muita ihmisiä tunnet rakkautta Jumalaa kohtaan....rakastat Jumalaa ja rakastat kaikkia ihmisiä.
Tämä on siis henkistä rakastamista, universaalia rakastamista, jota tietenkin ei ole helppoa kaikissa tilanteissa, mutta me ihmiset emme ole täydellisiä, siksi kaikki on meille vaikeaa, mutta yrittäkäämme toimia niin hyvin kuin vain mahdollista.
---------------------

Palvella toisia
Kun sinusta tulee sufi ja sinä rakastat Jumalaa, samalla myös rakastat kaikkia olentoja Jumalan ilmestymiksi ja pyrit palvelemaan heitä. Kiinnostus, henkinen tavoite ja askeettinen kurinalaisuus ovat keinoja puhdistaa itsensä, ei siis tyydyttää Jumalaa. Toisten palveleminen tarkoittaa Jumalan palvelemista. Todellinen sufi pyrkii tekemään muiden sydämet onnelliseksi jotta Jumala on tyytyväinen:

Hartaudella ei ole mitään tekemistä
     radbandin kanssa, rukousmatton tai puvun kanssa.
Todellinen hartaus
      on palvella toisia.
--------------------------

Universaalinen rakkaus

Todellinen rakkaus on rakkaus, joka vallitsee Jumalan ja hänen palvelijansa välillä, rakkaus joka sitoo yhteen pyhiä sieluja. Tämä on hengellisen maailman rakkautta, ei rakkautta joka liittyy fyysisiin elimiin.
- Abdul-Baha
---------------------------------

Visst kan man ha kärlek till alla. Det är en kärlek som är ovillkorlig och handlar inte om hur personligheten handlar utan om själens kärlek. Själen känner ingen separation från andra själar. På själens nivå är vi alla förenade och genom själens kärlek som strömmar genom hjärtat kan vi känna denna kärlek även på det fysiska planet.
Denna kärlek är inte personlig utan av en mer opersonlig karaktär. Det är inte peronlighetens handlingar eller beteenden eller vad han/hon säger som avgör utan är oberoende av detta.
Om man säger att det inte går att älska alla då är det den personliga kärleken som menas (det är egentligen solarplexuskänslor) medan själens kärlek (hjärtchakrat) förenar oss med alla.
Med kärlek och att älska alla människor så menar jag inte att acceptera alla handlingar. Gör någon en illa eller begår skadliga handlingar så kan man såklart ta avstånd från handlingen.
----------------------------------

Man kan känna kärlek för alla människor...man behöver inte tycka om allt vad alla gör eller säger, men trots det känner man en ömhet, en varm kärlek mot alla människor...man känner det inom sig...det är ingen märkvärdig känsla...man ser andra med ömhet i blicken...men trots detta, måste man kunna skilja mellan gott och ont...det som är ont, det skall man inte acceptera, man måste våga säga emot ondskan...fast man är emot ondskan som finns i vissa människors ord eller handlingar, känner man kärlek även för dessa individer...vi är alla planetens barn, samma släkte...vi människor byter energi med varandra, vi tar och vi får, energi...ofta får man ond energi, man ta emot det ett tag, men sedan måste man sätta stopp för det, för man skall inte låta den andres onda negativa energi skada en själv, så man måste gå vidare, lämna det onda bakom sig, men trots det känner man en ömhet, kärlek för dessa individer som beter sig illa ibland...man är inte likgiltig mot dom, man hatar inte dom, men man ogillar deras onda beteende eller ord...men man glömmer inte att känna kärlek...det är mycket lättare att få energi från en positiv människa...det positiva goda energin strålar mot en genom orden, minen, kroppsprålet...när negativ energi träffar en, det kan göra ont i ens psyke, själen, det onda energin träffar en som en brännande eld, eller en kniv, till slut måste man våga gå undan för att inte skada sig själv i den andres alltför negativa ord eller handlingar, men kärleken känns trots allt detta...den allmänna kärleken som känns...man är inte någon kärleksguru eller liknande om känner kärlek för alla...det finns ju många olika nivåer även vid kärlek...man älskar alla på olika sätt, man känner olika, men det är kärlek iaf...
Och man bör kanske kunna skilja mellan två saker i kärlek, för det första, antingen gillar, älskar man den andres personlighet, eller man ogillar den. och för det andra, man älskar alla själar, det allra innerta hos alla människor, som är oberoende av personlighet, man alltså älskar själva grunden i människan, de sk. själen, den som gör det möjligt att leva..själen har ingen personklighet, den är god, alltid god..
Det gäller alltså att djupdyka hos människor och leta efter denna frifulla själslig tillstånd hos varje människa...men det är en annan ska om hittar den...många är så stressade och beroende av värdsliga saker och fåfänga att själen kan vara djupt begravt hos vissa.
Tyvärr det finns många som inbillar att när man säger att man älskar alla, när man känner kärlek för alla, att man då måste acceptera allt från andra...dom har fel...fast man känner en inre kärlek för alla, innebär det inte att man måste tåla allt, man får säga emot det onda eller ibland är bäst att gå sin väg och lämna det onda bakom sig, för det är inte meningen att man skall skada sig själv.... det är ju en helt naturlig sak...kärlek innebär inte att man skall gilla det onda :) vi utbyter energi med varandra när vi umgås, det kan handla on positiv energi eller negativ energi...och man skall inte glömma att alla kan ibland göra eller säga fel, det är mänskligt att fela, vi skall inte döma varaandra alltför hårt...men gränser för det vad man skall tåla, det måste man våga göra.
--------------------

 

2017-01-28

Suhde Jumalaan (3)

Uskotko Jumalaan, korkeimpaan? Jumala on kanssasi aina, rukoile, rukouksesi kuullaan, Jumala on kanssasi aina, Jumala on lohtusi, rakkauden tiellä vaella.

Oi sinä, joka olet kumartunut rukoukseen Jumalan valtakunnan edessä. Siunattu olet sinä, sillä jumalallisten kasvojen kauneus on hurmannut sydämesi ja sisäisen viisauden valo on kokonaan täyttänyt sen ja siinä loistaa valtakunnan kirkkaus. Tiedä, että Jumala on kanssasi kaikissa olosuhteissa ja että hän varjelee sinua tämän maailman muutoksilta ja sattumilta ja on tehnyt sinusta mahtavan  viinitarhansa palvelijattaren. 
'Abdu'l-Baha


 

2017-01-28
Henkisyys (1)

Tunnetko olevasi henkinen?  tunnetko Jumalan, Korkeimman, Valon, läheisyyden? henkisyys näkyy sisimmässäsi, ajatuksissi...henkisyys näkyy käytöksessäsi. Henkisyys sisimmässäsi, olet lempeä ja rakastava,  rukoilet aamuin ja illoin, anot armahdusta, saat armahduksen, Julista Jumalasi, Korkeimpasi, sanaa, ole ystävällinen.

Viritä, oi palvelija, saamasi Jumalan säkeet kuten ne, jotka ovat häntä lähestyneet, jotta sävelmäsi suloisuus 
sytyttäisi sielusi ja kiehtoisi kaikkien ihmisten sydämiä. Jos joku huoneensa hiljaisuudessa lausuu Jumalan 
ilmoittamia säkeitä, tulevat Kaikkivaltiaan valoa kylvävät enkelit levittämään hänen suunsa lausumien sanoen 
suloista tuoksua ja saamaan jokaisen vanhurskaan sydämen sykkimään. Vaikka hän ensin olisikin tietämätön 
sen vaikutuksesta, niin kuitenkin hänelle suodun armon voima on ennemmin tai myöhemmin vaikuttava hänen sieluunsa. Näin on Jumala, joka on voiman ja viisauden alkulähde, hyvästä tahdostaan ilmoittanut salaisuutensa. 
Bahá'u'lláh,


2017-01-28
Yritä olla positiivinen

Elämässä on sekä iloa ja surua...Surut ja vastoinkäymisetkin kuuluu elämään, ne koetaan ja tunnetaan tunteitten kautta...Aikanaan sitten kun on tunteillut tarpeeksi vaikeuksiensa kanssa ne laimentuu ja elämä alkaa taas tuntua kevyemmältä...Kaikki on koettava elämässä...Jokainen itse päättää kuinka kauan esim. vaikeudet huonontaa psyykkistä oloa...Kaikki olemme erilaisia...Työskentelemme omien tunteittemme mukaisesti...Tunteitaan voi kyllä ohjailla itse jonkin verran, mutta se vaatii tavattoman paljon voimaa ja halua, voimaa jota ei aina ole juuri silloin kun sitä tarvitsisi...On hyvä ajatella että vielä koittaa se päivä jolloin surut ja huolet tuntuu keveämmiltä, aika parantaa haavat...Ihmisen tunne-elämä on yksityinen tapahtuma, jokainen pelaa omalla tavallaan...Tiedän, se ei tunnu mukavalta jos saa kuulla että ajattele positiivisesti...Sellainen puhe voi vain ainoastaan antaa pienen vihjeen, mutta jokainen päättää itse ottaako vihjeestä oppia tai ei...Aina ei voi tehdä niin kuin muut ehdottavat...Jos on vaikeuksia, on se tavattoman vaikeaa olla positiivinen...Mutta kuitenkin se on niin että positiivisuus on hyväksi ihmiselle, positiivisuutta tulisi siis aina etsiä elämäänsä jollakin tavalla.. Oli miten oli, elämä menee kuitenkin eteenpäin ja jokainen itse muokkaa tunteitaan, tunnustelee niitä ja yrittää vapautua vaikeista ajatuksista voidakseen paremmin... Joillakin se vie kauan aikaa, toisilla taas prosessi on nopea.
 

2017-01-28
Kaikilla on omat totuudet

Niin paljon kuin on ihmisiä maapallollamme, on myös totuuksia paljon...jokaisella on oma totuus...kaikki näkee maailman omin silmin ja ajattelee omin aivoin...se on kuin ihminen itse luo oman maailmankuvansa...sanotaankin että...olet sanojesi kaltainen, olet ajatustesi kaltainen, näet maailman ajatuksien mukaisesti...ja näin ollen on lukemattomat määrät erilaisia maailmankuvia, joista ei kannata alkaa väittelemään, sillä jokaisen maailmankuva on todellista juuri hänelle itsellee juuri sillä hetkellä...

Vuosien kuluessa aika opettaa, kokemukset opettaa, tieto on kasvanut...ihminen muuttaa maailmankuvaansa uuteen muotoon...sillä siellä meneisyydessä on vaikea elää. kun maailma on mennyt ajassa eteen päin ja muuttunut...niin myös viisas ihminen muuttuu ajan mukana, on joustava ja rehellinen.

Historia on mennyttä aikaa...täytyy ottaa oppia historiasta ja ei uusia niitä historian pahoja asioita...viisas ihminen jättää menneet ja menee valoisin mielin eteen päin...menee ajassa, ajan tasolla.

Kaikki tuo pätee myös esim. uskontoihin...uskonnolliset ajatuksetki muuttuu aikojen kuluessa...pyhien kirjojen kaikkia sanoja ei tietenkään ole tarkoitettu tapahtuviksi jatkuvasti ihmisten keskuudessa...on mentävä eteen päin...pyhien kirjojen sanat on ja pysyy...mutta on ymmärrettävä että vanhpjen kirjojen sen aikaiset tapahtumat ja muu, ei tarvitse tarkoittaa sitä että näin olisi tapahduttava tai tehtävä myös tänä päivnä...valitse jyvät akanoitten seasta, heitä akanat poi, jäljelle jää jyvät jotka antaa sinulle ohtua ja johdatusta.

Ihminen joka osaa sopeutua ympäristöönsä muuttaa itseään ja ajattelutapaansa...kitkee pois ajatuksistaan huonoa ja negatiivistä ajatuksiaan, niitä vanhoja ajatuksiaan...kun oppii elämään nykyajassa, menee elämä luonnollisesti ja rauahallisesti eteenpäin, omassa tahdissaan...jokaisella on oma tahti miten edetään, se on hyväksyttävä...jokainen kulkee omalla tasollaan...oman totuutensa kanssa, totuutensa joka ueimmille muuttuu ajan myötä.

 

2017-01-28
Henkisyys (2)

Sielu on se oikea ihminen, sielu on se kuolematon ihminen, Ihminen on sielu. sielu todellinen ihminen, ruumis on vaate, 

Ihminen - todellinen ihminen - on sielu, ei ruumis. Vaikka ihminen fyysisesti kuuluukin eläinkuntaan, hänen sielunsa kuitenkin kohottaa hänet muun luomakunnan yläpuolelle. Katsokaa, miten auringon valo valaisee 
aineen maailmaa. Aivan samoin jumalallinen valo vuodattaa säteensä sielun valtakuntaan. Sielu tekee 
ihmisolennosta taivaallisen olennon. 
- 'Abdu'l-Bahá


 

2017-01-28
"Paholainen"

"Paholainen on sinun sisälläsi: suuruudenhulluus" Abdal Hakim Murad

Sisälläsi olevat pahat ajatukset, pahat tunteet itsestäsi ja muista, "paholaisen" ajatuksia on, sinun omia sisäisiä pahuuksiasi.Paholainen on sisälläsi, suuruudenhulluus, suunnaton itserakkaus, rasistiset mielipiteet, ja niin edelleen...Jätä pois hahuus ajatuksistai, etsi sisimmässäsi hyvyyttä, olet ajatuksiesi kaltainen.
Eikö tuntuisi hyvältä jos ajatuksesi olisi enemmän positiivisiä? ..paha kun riepottelee ihmisen mieltä niin ihmisellä on huono olo ja silloin se paha olo yritetään työntää myös muihin....jos on negatiivinen koko ajan, silloin levittää negatiivisuuttaan koko ajan ympäristöön...ympäristö "kärsii" negatiivisen huonosta olosta...negatiivisen ei tarvitse sanoa sanaakaan, mutta  hyvin elekieltä osaava näkee ihmisen eleistä ja ilmeistä ja kehon asenne kertoo negatiivisuudesta...on kuin ilmassa leijuisi joku katkera ja ikävä tunnelma...

Ihminen on itse itselleen paholainen...tekee pahojaan itselleen...useimmiten tietämättään...sillä jos ihminen ei tunne tarpeeksi hyvin itseään, silloin ei tiedä että se paha olo esim. on omista ajatuksista lähtevää...

Se on esim. suuruudenhulluutta jos kuvittelee osaavansa jokun toisen uskonnon paremmin kuin sen uskonnon harrastaja...suuruudenhullu leijuu kaikkien yläpuolella...kun suuruudenhullu saa kolauksen, hän hermostuu ja suuttuu..

Kannattaa siis etsiä pois pääsyä negatiivisuudesta...ainakin vähentää negatiivistä ajatustyyiään...alkaa voida paremmin, kehittyä henkisesti ja niin edelleen.

 

2017-01-28
Henkisyys (3)

Tee hyviä tekoja, puhu aina ystävällisesti, rakasta kaikkia ihmisiä.Sinä ihminen, tee hyvää, tilinteko odottaa.

Oi Olemassaolon Poika! Tee tili teoistasi joka päivä, ennen kuin saat kutsun tilintekoon, sillä kuolema kohtaa sinut
 ilmoittamatta ja sinut vaaditaan tilille teoistasi. 
Bahá'u'lláh


 

2017-01-28
Henkisyys (4)

Miten on, osaatko rukoilla? uskallatko rukoilla? uskotko henkiseen dimensioniin? Rukoile, rukoile armoa, rukoile johdatusta, ylistä luojaasi.

Luo minuun puhdas sydän, oi Jumalani, ja uudista omatuntoni rauha, oi toivoni. Vahvista minua voiman hengellä sinun asiassasi, oi kaikkein rakkaimpani, ja kirkkautesi valolla paljasta minulle polkusi, oi sinä kaipuuni kohde. Kaikkivoittavan valtasi voimalla kohota minut pyhyytesi taivaaseen, oi olemukseni alkulähde, ja anna ikuisuutesi vienojen tuulien ilahduttaa minua, oi sinä minun Jumalani. Anna ikuisten säveltesi vuodattaa rauhaa minuun, oi kumppanini, ja anna sinun ikivanhojen kasvojesi rikkauden vapauttaa minut kaikesta muusta paitsi sinusta, oi Mestarini, ja anna viestin sinun katoamattoman ydinolemuksesi ilmaisemisesta tuottaa minulle iloa, oi sinä, joka olet näkyvistä kaikkein näkyvin ja kätketyistä kaikkein kätketyin. 
Bahá'u'lláh


2017-01-28
Mitä sanoo Raamattu muukalaisista

Rakkaus muukalaisia kohtaan on hyvin keskeinen sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa, kristityille kuuluu kohdella maahanmuuttaja yhtä hyvin kuin oman maansa kansalaisia (3 Moos 19:34) ja vastaanottaa muukalaisia (Matteus 25:35)  ja tehdä hyvää kaikille ihmisille (1 Tess 5:15).

 

2017-01-28
Anna anteeksi

Anteeksi anto on hyvin tärkeää...Niin kauan kuin ei voi antaa anteeksi, tulee  voimaan hyvin huonosti...Lopulta kun koittaa se valoisa hetki...ja uskaltaa ja osaa antaa anteeksi...se helpottaa...helpottaa synkkää ja vihaista sieluntilaa...Anteeksi anto valaisee sielun...antaa voimia mennä eteenpäin... jättää negatiivinen taaksepäin...ei unohtaa sitä...mutta laittaa se tapahtuma pieneen "lokeroon" sen jälkeen kun on pystynyt antamaan anteeksi...sen jälkeen askeleet etenee keveästi elämässä eteenpäin. 


 

2017-01-28
Omistatko nämä kolme asiaa itsessäsi

1. Jumalan pelko, joka pidättää häntä pahasta.
2. Kärsivällisyys pahoja ihmisiä kohtaan.
3. Hyvä luonto kaikkia kohtaan.

Kukaan ei ole arvonantoa ansainnut, jollei hänellä ole nämä kolme asiaa tai ainakin yksi niistä: Jumalan pelko, joka pidättää häntä pahasta, kärsivällisyys pahoja ihmisiä kohtaan ja hyvä luonto kaikkia kohtaan. 
- (arabialaista viisautta)


Miten on, olisiko kaikkien Jumalaan uskovaisten omattava nämä kolme asiaa?
Entäs Jumalaan uskomattomat? ..Onko heillä hieno ja sivistynyt luonne ilman näitä kolmea asiaa?
Ylipäätänsä, kuuluuko nämä kolme asiaa mielestäsi sekä uskovaisille ja uskottomille? ..Onhan kysymys ihmisen luonteesta, ihmisen hyvyydestä.
Kun keskustelu käy kiivaasti, unohtaa varoa sanojaan, on niin helppoa loukata muita sanoillaan.
On paljon vaikeampaa kehua jotain, sanoa arvostavansa jotain.



2017-01.28
Kaikki syntisiä olemme

Kaikki ihmiset tekee "syntiä"...Homoseksuaalisia on kaiken uskonnon harrastajissa...Samoin on esiavioliiton harrastajia myös kaikissa uskonnonharrastajissa...Syntinsä saa jokainen aikanaan anteeksi jos Jumala sen katsoo aiheelliseksi.
Nykyaikana se on vain ääriuskovaiset etupäässä jotka nokka pystyssä sormellaan osoittaa muita...etsien ihmisiä joita haukkua, aivan kuin se olisi ihmiselle Jumalalta antama käsky haukkua muita ihmisiä ja moittia heitä heidän elämäntavastaan.
On paljon parempi kun parantelee omaa elämäänsä ja antaa muitten olla...sillä kukaan meistä ei ole uskonveljiemme...uskonsisartemme, ja emme muittenkaan vartijoita...Vartioikaamme omaa elämäämme...vartioikaamme omia sanojamme... sillä sanat näyttää millaisia olemme ja tekomme kertoo suoraan sielumme laadusta.
Jos joku on homoseksuaalinen...ei se ole minun asiani tuomita sitä henkilöä... Kaikkeen miten muut elää...ei ole soveliasta takertua kiinni alkaen soimata ja syyttää syntiseksi...sillä jokainen on syntinen uskontojen teesien mukaan...Miksi syntinen osoittaa sormellaan muita syntisiä? ..Peilaavat omaa itseään siitä toisesta...näkevät omat vikansa...Vaikea huomata ja tunnustaa omia vikojaan, mutta ne omat viat heijastuu siitä toisesta ihmisestä.
Ja tietenkin eräillä on suuri himo osoittaa muita sormellaan...se aiheuttaa hetken hurmiollisen tilan sellainen ihmisen mielessä...hän tuntee olevansa parempi kuin tuo tai tuo...Mutta se on vaan hetken hurmiotila...ihminen ymmärtää kyllä omat heikkoutensa ja häpeää itseään itselleen...siksi sormet usein eräillä osoittaa muita...syytellen ja tuomiten. 

 

2017-01-28
Kohota henkisyytesi tasoa

Ihminen voi muuttua paremmaksi jos kykenee ajattelemaan että on mahdollisuus muuttua paremmaksi ihmiseksi... On siis ensin ymmärrettävä että tämä mahdollisuus on ja sen jälkeen alkaa toimia...Ensimmäinen tehtävä on tietenkin jäättää pahuus ja ilkeämielysyys pois elämästään...opetella kohtelemaan muita hyvin, olla auttavainen ja kaikkia ihmisiä rakastava...Tämän kun oppii, silloin on myös mahdollisuus kohottaa minäänsä, egoaan, pois egoismista, tai ehkä paremmin sanottuna, ei anna egolleen periksi, kääntää usein selkänsä vaativalle egolleen, ja sen sijaan alkaa etsiä henkistä kohottautumistaan paremmaksi...Tämä on mahdollista jos tajuaa että se on mahdollista...Kaikkihan riippuu siitä mitä itse ajattelee ja mitä haluaa tehdä itsensä kanssa...
Ensin on kohotettava maallisen minänsä tasoa...sen jälkeen henkistä tasoa...Maalinen ja henkinen taso on oltava sopusoinnussa toistensa kanssa...Maallisessa elämässä opimme tuntemaan itsemme jos on haluja opetella tuntemaan itsensä, rehellisesti.   



2017-01-28
Henkisyys (5)

Pyydätkö itsellesi rukouksessasi? miksi pyydät? haluatko enemmän itsellesi?  kiitä kaikesta rukouksessai, tee oikein, elä ja ole tyytyväinen, Rukoile, rukoile, Korkeimman luomus olet, älä pyydä liikoja, kiitä elämästäsi, kiitä kaikesta.

Eräässä muistiossa on ilmaistu nämä sanat:  Oi Jumalan kansa! Älkää kuluttako  aikaanne omissa askareissanne, vaan keskittäkää ajatuksenne siihen, mikä on parantava ihmiskunnan kohtaloita ja 
puhdistava ihmisten sydämet ja sielut. Tämä on parhaiten saavutettavissa puhtaitten ja pyhien tekojen, hyveellisen elämän ja nuhteettoman käytöksen kautta. Rohkeat teot takaavat tämän asian voiton, ja hurskas luonne vahvistaa sen voimaa. Takertukaa vanhurskauteen, oi Bahán kansa! Tämä totisesti on käsky, jonka tämä vääryyttä kärsinyt on teille antanut ja jonka hän on säädöksistänsä ensimmäiseksi teistä jokaiselle asettanut.
Oi ystävät! Teidän tulee virvoittaa ja elävöittää sielujanne niillä armollisilla suosionosoituksilla, jotka tänä jumalallisena, tänä sieluja sykähdyttävänä kevätaikana päällenne vuodatetaan. Hänen suuren kirkkautensa päiväntähti on valaissut teitä loistollansa ja hänen rajattoman armonsa pilvet ovat suojanneet teidät siimekseensä. Kuinka ylevä palkkio odottaakaan sitä, joka ei ole itseltään tätä suurta armolahjaa evännyt eikä ole ollut sokea rakastetuimpansa kauneudelle hänen tässä uudessa asussansa ilmestyttyään. Olkaa valppaat, sillä paholainen vaanii teitä, valmiina teidät viettelemään. Vyöttäytykää hänen jumalattomia juoniansa vastaan ja kaikkinäkevän Jumalan nimen valon johdattamina pelastautukaa teitä ympäröivästä pimeydestä. Kattakoon näkemyksenne koko maailman älköönkä olko vain omaan itseenne rajoittuva. Paholainen on se, joka estää 
ihmislasten kehittymistä ja jarruttaa heidän henkistä kasvuansa. 
Bahá'u´lláh

 


2017-02-17
Koti (1)

Koti koti, koti kullan kallis, Siunatut paikat, on...koti. talo, sydän, ja niin edelleen, missä Jumalan nimi mainittu on, Jumalan kunniaa ylistetty

Siunattu on paikka ja talo ja seutu ja kaupunki ja sydän ja vuori ja suoja ja luola ja laakso ja maa ja meri ja saari ja niitty, jossa Jumalan nimeä on mainittu ja hänen kunniaansa ylistetty. 
Bahá'u'lláh


2017-02-17
Koti (2)

Onko kotisi miellyttävä paikka? vallitseeko rauha kodissasi? Rauhan koti, ilon koti, mielihyvän koti, naurun ja riemun koti. Valon koti, valaistunut koti.

Kotini on rauhan koti. Kotini on ilon ja mielihyvän koti. Kotini on naurun ja riemun koti. 
Sen, joka astuu sisään tämän kodin portista, tulee lähteä iloitsevin sydämin. Tämä on valon koti; sen, joka tänne astuu, on tultava valaistuksi. 
'Abdu'l-Bahá


2017-02-17
Perheen ykseys

Onko perheessäsi ykseys? asustaako rakkaus perheessäsi? Perhe ykseys, jokaisella paikka, perhe, koti, rauhan perhe, rakkauden rakkauden, ystävällisyyden perhe.

Koska perhe on ihmisistä koostuva yksikkö, on sitä Bahá'u'lláhin opetusten mukaisesti kasvatettava pyhyyden sääntöjen mukaan. Perheelle on opetettava kaikki hyveet. Perhesiteen eheys on aina pidettävä mielessä, eikä perheenjäsenten oikeuksia saa rikkoa. Pojan, isän tai äidin oikeuksia, mitään niistä ei saa rikkoa, eikä mikään niistä saa olla mielivaltainen. Aivan samoin kuin pojalla on tiettyjä velvollisuuksia isäänsä kohtaan, on isällä tiettyjä velvollisuuksia poikaansa kohtaan. Äidillä, sisarella ja kaikilla muilla perheenjäsenillä on tietyt etuoikeutensa. Kaikki nämä oikeudet ja etuisuudet on säilytettävä, mutta kuitenkin on pidettävä yllä perheen ykseyttä. Yhden loukkaantuminen on kaikkien loukkaantumista; yhden mukavuus on kaikkien mukavuutta; yhden kunnia kaikkien kunniaa. 
'Abdu'l-Bahá


2017-02-17
Avioliitto

Uskontojen avioliitto, nainen ja mies, Avioliiton rakkaus, mies ja nainen, kaksi sydänystävää, toisiansa kunnioittaa.

Oi te kaksi Jumalan uskovaa! Herra, verraton on hän, on tarkoittanut naisen ja miehen elämään toinen toisensa kanssa läheisinä kumppaneina ja olemaan kuin yhtä sielua. He ovat toistensa auttaja, kaksi sydänystävää, joiden tulisi huolehtia toistensa hyvinvoinnista.
Jos he näin elävät, he vaeltavat tämän maailman halki täydessä tyytymyksessä, autuudessa ja sydämen rauhassa ja saavat taivaan valtakunnassa osakseen jumalallisen armon ja suosion. Mutta jos he toisin tekevät, he elävät elämänsä loppuun suuressa katkeruudessa joka hetki kuolemaa kaivaten ja joutuvat häpeään taivaallisilla asuinsijoilla. Ponnistelkaa siis kaikesta sydämestänne ja sielustanne elääksenne toinen toisenne kanssa kuin kaksi kyyhkyä pesässään, sillä tämä on siunattua molemmissa maailmoissa. 
'Abdu'l-Bahá

Emme saa myöskään unohtaa että nykyaikana on monissa valtioissa homoavioliitot sallittuja ja näin ollen homoja ei syrjitä valtion taholta enää ja näin ollen ei kenenkään pitäisi syrjiä homoja...rakastaa kaikkia on maailman ihanin asia.


 

2017-05-27
Maailma on ajatuksiemme kaltainen

"Ajatuksillamme teemme maailman." - Buddha 

Mieti mitä ajattelet, luot ajatuksillasi maailmasi, Maailma on ajatuksiemme kaltainen, teemme maailmaa ajatuksillamme, jokainen näkee maailman omien ajatuksiensa mukaisesti, kannattaa siis kylvää positiivisiä ajatuksia, positiiviset ajatukset tekee maailmastamme positiivisemmän.


2017-05-27
Luojan luomia olemme kaikki

"Rauha palaa ihmisten sydämiin, jos he hyväksyvät sukulaisuutensa maailmankaikkeuden kanssa...jos he uskovat, että maailmankaikkeuden keskuksessa asuu Wakan Tanka ja että tämä keskus on kaikkialla, että se on meidän jokaisen sisimmässä."
- Musta Hirvi 

Uskotko että luoja on sinut luonut? Luojan luomia olemme kaikki, sinä, minä, hän, ne, nuo, te, he ja niin edelleen, ihmisiä olemme kaikki, luojamme luomia, sukulaisia olemme kaikki toinen toisillemme, kohdelkaamme toinen toisiamme lempeästi.


2017-05-28
Vain rakkaus voi parantaa

"Viha ei koskaan lopu vihalla. Ainoastaan rakkaus voi sen parantaa. Tämä on ikuinen, muinainen elämän laki."
- Buddha 

Tiedätkö, että rakkaus on parantavaa? rakkaus auttaa itseäsi ja muita. Vain rakkaus voi parantaa, viha ei koskaan lopu vihalla, syrjintä ei koskaan lopu syrjinnällä, ainoastaan rakkaus parantaa, rakasta, rakasta kaikkia ihmisiä.


2017-05-28
Jumala juonii juonivia vastaan

Kaikkien uskontojen Jumalat punoo juonia...suunnittelee ja ihmisten juonet ja jää toiseksi...sillä Jumala on korkeampi henkisesti nähtynä mitä ihminen on...me ihmiset olemme hyvin vajaavaisia...kapinoimme ja juonimme toisiamme vastaan joskus...jotkut enemmän ja jotkut vähemmän...Kukaan ei kuitenkaan juoniensa kanssa pysty ylittämää Jumalan suunnitelmia, juonia...Kun Jumala juonii ja suunnittelee juonivia vajaavaisia ihmisiä vastaan, ei Jumalan juonet ole pahoja...se on ihmiset kun juonissaan on usein pahoja...juonivat muita vastaan ja jotkut jopa tavallaan yrittävät juonia Jumalan tahtoa vastaan...Jumalalla on mahti suunnitella ja juonia juonijoita vastaan...jos Jumala haluaa niin tehdä...Niinhän se Raamatunkin Jumala punoi juoniaan ja suunnitteli...Raamatun Jumala tappoi ihmisiä, massaslakt joskus...Jumalan tiet ja teot on arvaamattomia ihmisille.


2017-05-28
Oikea puhe on rehellistä

"Oikea puhe on rehellistä ja luo rauhan ilmapiirin. Rehellinen ihminen ei puhu mitään, mitä ei ole itse kokenut. Oikeaan puheeseen ei kuulu pahansuopaisuus, valehtelu, juoruaminen." 
- Buddha 

Syljetkö sanoja suustasi muille? väitätkö pahoja sanojasi rehellisesi? rehellinen ja reilu ihminen kunnioittaa kaikkia, rehellinen käyttäytyy hyvin, rehellinen osaa keskustella sivistyneesti. Puhu puhu, puhu rehellisesti, puhu sellaista mitä kokenut olet, älä ole pahansuopa, älä valehtele, älä juoruile, älä kritisoi, ole lempeä,etsi sanoillasi rauhaa kaikille.


2017-05-29
Harhaoppisuus on ajatustenvapaus vai

Harhaoppisuus on vain ajatuksenvapauden toinen nimi.— Kirjailija Graham Greene (1904-1991)

Väitätkö muitten uskoja harhaopeiksi? kaikkien uskoa, sinunkin, voi harhaopiksi sanoa. Harhaoppisuus, ajatuksenvapaus, vapaa sana, ei kahleita, ei pakotteita, vapaa ajattelu, se "harvaoppia" on, ryhmillä  ryhmien oppit, opit pakottavat,  vapaalla ihmisellä ajatuksenvapaus on, niin sanottu "harhaoppi" ;) Tämä olisi aina muistettava, kunnioitettava toisen uskoa, sillä harhaopiksi voidaan sanaoa kaikken mikä on uskoa, ateismikin on uskoa vain.


2017-0528
Totuudessa voi olla pahuutta

On asia joka on panetteluakin pahempi: totuus.  (De Talleyrand)

Mikä on totuutta sinulle, sinun mielipiteesikö? Totuuden julistaja, pahan julistajia, oma kehu haisee, Omatekoinen totuus pahin kaikesta on, julista älä totuutta, jokaisella oma totuus on, hyväksy se, julista vapautta, vapautta kaikille.


2017-05-31
Olet se mitä ajattelet

Ajatuksemme ovat kaikkein tärkeintä. Meistä tulee sitä mitä me ajattelemme.
- Buddha

Ajatteletko koskaan omia ajatuksiasi? Sinun ajatukset, vain sinun, olet ajatuksesi, se sinä olet, ajatus + sinä, yksi ja sama sinä.

 

2017-05-31
Universaalinen rakkaus

Todellinen rakkaus on rakkaus, joka vallitsee Jumalan ja hänen palvelijansa välillä, rakkaus joka sitoo yhteen pyhiä sieluja. Tämä on hengellisen maailman rakkautta, ei rakkautta joka liittyy fyysisiin elimiin.
- Abdul-Baha

Universaalinen rakkaus, sielujen välinen rakkaus,hengellisen maailman rakkaus.

 

2017-05-31
Rakkauden kylmeneminen

Matt. 24:12 
Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. 
 [2. Tim. 3:1-5Ilm. 2:4]

Huonoina aikoina rakkaus kylmenee, joillakin rakkaus kylmenee, he vihaisia on rakkauden sijasta, huonot ajat koettelee ihmisiä, heikoimmat sortuu vihaamaan. Huonona aikana laittomuus lisääntyy, muukalaisvihamielisyys lisääntyy, Tutki itseäsi, älä unohda rakkautta.

 

2017-5-31
Rakkaus ei tee mitään pahaa lähimmäisille

Room. 13:10 
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain. 
 [Matt. 22:401. Kor. 13:4-7Gal. 5:14Jaak. 2:8]

Rakkaus ei tee paha kenellekkään, ei omaisille, ei lähimmäisille, ei vieraille, rakkaus on ja pysyy, pidä aina rakkaus mielessäsi.

 

2017-05-3114
Rakkaus on lempeä1. Kor. 13:4 

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile
 [1. Piet. 4:8]

Mitä rakkaus on?  kärsivällinen ja lempeä, 



2017-05-31
Omistatko nämä kolme asiaa itsessäsi?

Millainen ihminen olet?

1. Jumalan pelko, joka pidättää häntä pahasta.
2. Kärsivällisyys pahoja ihmisiä kohtaan.
3. Hyvä luonto kaikkia kohtaan.

Kukaan ei ole arvonantoa ansainnut, jollei hänellä ole nämä kolme asiaa tai ainakin yksi niistä: Jumalan pelko, joka pidättää häntä pahasta, kärsivällisyys pahoja ihmisiä kohtaan ja hyvä luonto kaikkia kohtaan. 
- (arabialaista viisautta)


Miten on, olisiko kaikkien Jumalaan uskovaisten omattava nämä kolme asiaa?
Entäs Jumalaan uskomattomat? ..Onko heillä hieno ja sivistynyt luonne ilman näitä kolmea asiaa?
Ylipäätänsä, kuuluuko nämä kolme asiaa mielestäsi sekä uskovaisille ja uskottomille? ..Onhan kysymys ihmisen luonteesta, ihmisen hyvyydestä.
Kun keskustelu käy kiivaasti, unohtaa varoa sanojaan, on niin helppoa loukata muita sanoillaan.
On paljon vaikeampaa kehua jotain, sanoa arvostavansa jotain.



2017-05-31
Kolme portinvartijaa

Jokaisen sanan tulee kulkea kolmen portin läpi ennen kuin se lausutaan.
Ensimmäisen portinvartija kysyy: onko se totta?
Toisella portilla kysytään: onko se tarpeellista
Kolmannella: onko se ystävällistä?
- arabialainen sananlasku

Sanojen tarpeellisuudesta taidetaan välittää vähemmän..Totta pitää puhua ja osata puhua ystävällisesti...Ystävälliset tai vihamieliset tai ivaavat sanat jää aina muistiin, sekä omat sanat ja muitten sanat...Niitä ei voi pestä pois...ne on jäljellä ja niistä toiset ihmiset muodostaa käsityksensä sinusta, minusta, teistä, heistä....Myös valheistaan saa huonon maineen...Tarpeeton puheenlörpötys hermostuttaa muita...



2017-06-02
Yksi Jumala, monta eri uskontoa

Veljes/sisar-uskonnot, Judaism, Kristendom, Islam...sama perusta on kaikilla kolmella...Se miten ja mihin uskontoon itse kukin uskoo, johtuu jokaisesta itsestään, omasta valinnasta...On vain yksi Jumala, antoi Jumalalle minkä nimen tahansa, silti on se vain yksi ja sama Jumala ja kun se on yksi ja sama Jumala, silloin myös esim. nuo kolme veljes/sisar-uskontoa, voi sanoa olevan samanarvoisia kaikki kolme...Ei kai Jumalalla ollut tarkoitus jakaa kaiken kolmeen eri osaan ja ei varmasti laittanut ihmisten sydämeen siementä joka johtaisi siihen että jokaisen uskonnon jäsenet alkaisi pitää omaa uskoaan ainoana oikeana uskona ja tuomitsisivat muut uskot vääriksi...Ei, ei Jumala sellaista tehnyt...Se on ihmiset kun sellaista tekee.
Jumala menee sen mukaan, mitä meillä on sydämessämme...eli kuinka voimakkaasti uskonnollinen tai uskova ihminen on, vain luoja voi tietää, ei me...Vain sen tähden että henkilö paastoaa, rukoilee ja harjoittaa uskoaan täydellisesti kuin van kykenee, tai haluaa, ei tarkoita, että hän on parempi kuin joku toinen...Voi olla, että henkilö, joka ei harjoita uskontoaan, hänellä voi olla paljon vahvempi suhde Jumalaan kuin jollakin toisella ..... Toisin sanoen.,,Voi valita, kuinka uskovainen haluaa olla, vahvuudella uskossa ja suheella ja uskolla Jumalaan.
Usko on sisäistä rauhaa, iloa ja turvallisuutta...Usko Jumalaan...Nauttii elämästä, mutta usko Jumalaan tekee myös tuntemaan onnellisuutta ilman ylellisyyttä, rahaa, tai vastaavaa...Jokapäiväisessä elämässä, se on opas ja ohjausta...Elämä on helppoa ja turvallista elää, kun elää uskonsa mukaa...Sääntöjä tai neuvoja, jotka tekevät elämästä helpompaa ja huomaa kuinka loogista se on, kun alkaa elää sitä...Oikeuksia on naisena, jotka helpottaa, esimerkiksi taloudellisesti ja perhe-elämässä...Kehittää mielen ja aivot...Täytyy ajatella ja pohtia asioita, jotka ovat suurempia kuin mitä näkee edessään...Se ei ole niin, että vain seuraa kaikkea suoralta kädeltä, täytyy käyttää järkeä, ymmärrystä...Oppinut hyväksymään toiset. Mutta myös seistä sen takana kuka on ja mitä ajattelee.
Tulee arvostaa kaikkia uskoja, jos uskoo hyvää ja on positiivinen sanoissaan ja teoissaan...Pitää aina muistaa että ei kaikki jotka huutavat Jumalaa ja Jumalan nimiä, toimi positiivisesti ja Jumalan sanan mukaisesti.



2017-06-04
Raamatun ja Koraanin hyvät ohjeet

Sekä Koraanissa ja Raamatussa on hyviä ohjeita ihmisille...jos ihminen haluaa nähdä ne hyvät ohjeet...Moni nykyajan ihminen...sekä uskovainen ja uskomattomat...elävät kSekä Koraanissa ja Raamatussa on hyviä ohjeita ihmisille...jos ihminen haluaa nähdä ne hyvät ohjeet...Moni nykyajan ihminen...sekä uskovainen ja uskomattomat...elävät kuin viimeistä päivää...solvaavat toisiaan pahasti...Paljon parempi on olls ystävällinen ja lähimmäisiään rakastava ja Jumalaa rakastava jos uskovainen on...Eräät kuvittelee pahan olevan uskontoa...niin huono yleissivistys heillä on. uin viimeistä päivää...solvaavat toisiaan pahasti...Paljon parempi on olls ystävällinen ja lähimmäisiään rakastava ja Jumalaa rakastava jos uskovainen on...Eräät kuvittelee pahan olevan uskontoa...niin huono yleissivistys heillä on. 

 

2017-06-04
Jumalan lapset

Oi Jumala! Kasvata näitä lapsia! Nämä lapset ovat sinun hedelmätarhasi taimia, sinun niittysi kukkia, sinun puutarhasi ruusuja. Anna sateesi langeta heidän päälleen, anna todellisuuden auringon paistaa rakkautta heille. Anna vienon tuulesi virkistää heitä, niin että he harjaantuisivat, kasvaisivat ja kehittyisivät ja puhkeisivat mitä suurimpaan kauneuteen. Sinä olet lahjoittaja! Sinä olet sääliväinen! 
'Abdu'l-Bahá

Olet vanhempiesi lapsi synnyttyäsi, mutta olet myös Jumalan lapsi. Jumala kasvattaa lapsiaan, Jumalan lapsia kaikki olemme, joka ikinen ihminen Jumalan lapsi on.


2017-06-04
Yhdenvertaisuus

Ihmiskunta on kuin kaksisiipinen lintu - toisen siiven edustaessa mies- ja toisen naissukupuolta. Jollei molemmilla siivillä ole jokin voimakas yhteinen liikkeelle paneva voima, ei lintu voi lentää taivasta kohti. Tämän aikakauden hengen mukaisesti naisen tulee kehittyä ja täyttää tehtävänsä kaikilla elämän aloilla tullen miesten vertaisiksi. Heidän täytyy olla miesten kanssa samalla tasolla ja saada samat oikeudet. Tämä on vilpittömän rukoukseni kohde ja yksi Bahá'u'lláhin pääperiaatteista. 
'Abdu'l-Bahá

Syrjitkö naisia, syrjitkö miehiä? Naiset ja miehet yhdenvertaisia on, naisella ja miehellä sama arvo on, 


2017-06-08
Kohota henkisyytesi tasoa

Ihminen voi muuttua paremmaksi jos kykenee ajattelemaan että on mahdollisuus muuttua paremmaksi ihmiseksi... On siis ensin ymmärrettävä että tämä mahdollisuus on ja sen jälkeen alkaa toimia...Ensimmäinen tehtävä on tietenkin jäättää pahuus ja ilkeämielysyys pois elämästään...opetella kohtelemaan muita hyvin, olla auttavainen ja kaikkia ihmisiä rakastava...Tämän kun oppii, silloin on myös mahdollisuus kohottaa minäänsä, egoaan, pois egoismista, tai ehkä paremmin sanottuna, ei anna egolleen periksi, kääntää usein selkänsä vaativalle egolleen, ja sen sijaan alkaa etsiä henkistä kohottautumistaan paremmaksi...Tämä on mahdollista jos tajuaa että se on mahdollista...Kaikkihan riippuu siitä mitä itse ajattelee ja mitä haluaa tehdä itsensä kanssa...
Ensin on kohotettava maallisen minänsä tasoa...sen jälkeen henkistä tasoa...Maalinen ja henkinen taso on oltava sopusoinnussa toistensa kanssa...Maallisessa elämässä opimme tuntemaan itsemme jos on haluja opetella tuntemaan itsensä, rehellisesti.   

 

2017-06-09
Ihminen ja maailma Raamatun mukaan

Miltä maailma näyttää, mitä maailmassa tapahtuu, mikä on ihminen, on olemassa sekä hyviä että huonoja,
ihmisiä eri kehitysvaiheissa.

Saarnaaja 
2:22 Sillä mitä saa ihminen kaikesta vaivannäöstänsä ja sydämensä pyrkimyksestä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?
2:23 Ovathan kaikki hänen päivänsä pelkkää tuskaa ja hänen työnsä surua, eikä yölläkään hänen sydämensä saa lepoa. Tämäkin on turhuutta.
2:24 Ei ole ihmisellä muuta onnea kuin syödä ja juoda ja antaa sielunsa nauttia hyvää vaivannäkönsä ohessa; mutta minä tulin näkemään, että sekin tulee Jumalan kädestä.
2:25 Sillä kuka voi syödä ja kuka nauttia ilman minua? -
2:26 Sillä hän antaa ihmiselle, joka on hänelle otollinen, viisautta, tietoa ja iloa; mutta syntiselle hän antaa työksi koota ja kartuttaa annettavaksi sille, joka on otollinen Jumalalle. Sekin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.
3:1 Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.
3:2 Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
3:3 Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
3:4 Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.
3:5 Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
3:6 Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.

Jokaisella on kuitenkin vapaa tahto kehittää itseään eteenpäin...kehittyä paremmaksi, positiivisemmaksi...
Täytyy vain ensin saadaa sellainen ahaa elämys ja siitä sitten kohottaa henkistä olemustaan korkeammalle :) 
Kuten olen aikaisemmin siteerannut erästä sanontaa: Kukaan ei ole seppä syntyessään... 
Rakkaus on hiemo asia...Ei maailmassa taida olla yhtään ainoata ihmistä joka pystyisi alituisesti rakastamaan kaikkia aivan yhtä paljon.
Mutta rakkautta voi alkaa osoittaa pienemmälläkin...jokainen omien kykyjensä mukaisesti ja näin ollen ei kaikki maailman ihmiset osita rakkautta samalla tavalla...On ensin saatava se ahaa elämys universaalista rakkaudesta. Sitten voi alkaa yrittää.
Jokaisella siis raamatunkin mukaan oma taso henkisyydessä ja sen tyakia jokainen toimii tasonsa mukaisesti.

 

2017-06-18
Pitäkäämmen huolta toinen toisistamme

Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Hepr. 10: 23, 24

Pitäkäämme huolta toinen toisistamme, osoittakaamme lähimmäisenrakkautta, olkaamme aina ystävällisiä, 
universaalinen rakkaus om mahtavaa.


2017-06-18
Ykseys (1)

Oi sinä hyvä Jumala! Olet luonut koko ihmiskunnan samoista esivanhemmista. Olet tarkoittanut, että kaikki kuuluvat samaan perheeseen. Sinun pyhässä läheisyydessäsi he ovat sinun palvelijoitasi ja koko ihmiskunta on sinun kunniakatoksesi suojassa. Kaikki ovat kokoontuneet anteliaisuutesi pöydän ääreen ja säteilevät kaitselmuksesi valosta. Oi Jumala, sinä olet hyvä kaikille, sinä olet huolehtinut kaikista, sinä suojelet kaikkia, sinä annat elämän kaikille. Olet varustanut kaikki kyvyillä ja taipumuksilla, kaikki ovat upotetut armosi valtamereen. Oi sinä hyvä Jumala, yhdistä kaikki, johdata uskonnot sovintoon, yhdistä kansakunnat, niin että ne olisivat kuin samaa sukua ja kuin yhden isänmaan lapsia. Olkoot he keskenään yksimielisiä ja sopusointuisia. Oi Jumala, kohota ihmiskunnan ykseyden lippu! Oi Jumala, vakiinnuta kaikkein suurin rauha! Liitä sydämet lujasti yhteen, oi Jumala! Oi sinä hyvä isä, Jumala, ilahduta sydämet rakkautesi suloisella tuoksulla, kirkasta silmät johdatuksesi valolla, virkistä kuuloa sanasi sävelillä ja sulje meidät kaitselmuksesi suojaan. Sinä olet suuri ja voimakas! Sinä olet anteeksiantava etkä katso ihmiskunnan vajavuuksiin. 
'Abdu'l-Bahá

Kaikki samaa perhettä olemme, maailman kansalaisia olemme, samaa verta, lihaa ja luustoa, maapallo kotimme on, olemme sisaria veljiä toisillemme.


2017-06-18
Ykseys (2)

Oi Jumalani! Oi Jumalani! Yhdistä palvelijoittesi sydämet ja paljasta heille suuri tarkoituksesi. Pitäkööt he sinun käskysi ja alistukoot lakiisi. Auta heitä, oi Jumala, heidän pyrkimyksissään ja anna heille kestävyyttä palvella sinua. Oi Jumala, älä jätä heitä yksin, vaan tiedon valolla ohjaa heidän askeleitaan ja rakkaudellasi ilahduta heidän sydämensä. Totisesti, sinä olet heidän auttajansa ja heidän Herransa. 
Bahá'u'lláh

Olemme luodut maapallolle, Jumalan edessä kaikki samanlaisia olemme, sama alkulähde meillä on, sisaria ja veljiä olemme.


2017-06-18
Ykseys (3)

Herää ihminen pieni, herää ihanaan yhteenkuuluvaisuuteen, olet maailman kansalainen, ihmisen tekemät rajat ei mitään merkitse, se mikä merkitsee on koko maailma, kaikki ihmiset maailmassa, olemme yksi ja sama ihmisjoukko.

Oi Jumalani! Oi Jumalani! Totisesti kutsun sinua avukseni ja kynnykselläsi anon nöyrästi pyytäen, että antaisit kaiken siunauksesi näille sieluille. Kehitä heitä suosiosi ja todellisuutesi mukaisesti.
Oi Herra, yhdistä ja sido yhteen sydämet, saata kaikki sielut sopusointuun ja ilahduta mielet pyhyytesi ja ykseytesi merkeillä. Oi Herra, ykseytesi valon avulla tee nämä kasvot säteileviksi. Vyötä voimalla palvelijoittesi kupeet valtakuntasi palveluksessa.
Oi Herra, sinä omistat rajattoman armon! Oi anteeksiannon ja armahduksen Herra! Anna anteeksi syntimme ja armahda puutteemme, pane meidät kääntymään armosi valtakunnan puoleen pyytäen avuksemme vallan ja voiman valtakuntaa, vähäpätöisinä pyhäkössäsi ja nöyrinä sinun todisteittesi kirkkaudelle. Oi Herra, Jumala! Tee meistä kuin meren aaltoja, kuin puutarhan kukkia, yksimielisiä, sinun anteliaan rakkautesi yhdistämiä. Oi Herra! Avarra sydämet ykseytesi merkkien avulla ja tee koko ihmiskunnasta kuin tähtiä, jotka säteilevät valoa samasta loiston huipusta, kuin elämän puussa kasvaneita virheettömiä hedelmiä. Totisesti, sinä olet kaikkivaltias, itsestään oleva, antaja, anteeksiantava, armahtaja, kaikki tietävä, ainoa luoja! 
'Abdu'l-Bahá